SE LOPPUU TÄHÄN – pysäytetään rasismi heti alkuunsa

Rasismi on pahaa, tyhmää ja rumaa, entä sitten? Ja mitä sitten?

Mitä on rasismi?

Yritä muistaa miltä tuntui, kun sinua lapsena syytettiin jostain, mitä et ollut tehnyt, tai et saanut jotain, mitä kaikki muut saivat.  Sinua syytettiin, koska ”näytit syylliseltä”, ja rangaistiin: ei ruokaa, ei kouluun, ei lelua. Nyt sinulla on paremmat vaatteet ja osaat puolustaa itseäsi, mutta se ei vaikuta siihen, miten  sinua kohdellaan. Töitä teet  jopa  kolme kertaa enemmän  kuin muut, mutta silti tienaat hädin tuskin sen verran että saat  pidettyä itsesi ja perheesi  ravittuna ja katon alla.

Kertaa nyt 358 kertaa tuo yllä kuvattu kokemus sillä vuosimäärällä, joka on kulunut siitä kun se kaikki tapahtui ensimmäisen kerran.   Ja  kuvittele, että tämä ensimmäinen kokemus epäoikeudenmukaisuudesta toistuisi joka päivä – kuolemaasi asti.

Tällaista on ihmiskunnan valtaosan elämä.  Se että ”näyttää syylliseltä” johtuu ihonväristä, silmien tai nenän muodosta. Oikeutesi ovat jatkuvasti uhattuna siksi, ettet voi mitään sille, miltä näytät, tai missä satuit syntymään.  Oxford Dictionary määrittelee rasismin näin:

”Ennakkoluulon, syrjinnän tai vastakkainasettelun kohdistaminen eri rotua edustavaan siltä pohjalta että oma rotu on parempi kuin tuon toisen.

Siihen kuuluu uskomus että jonkin rodun kaikilla jäsenillä on tälle rodulle ominaisia luonteenpiirteitä, taitoja tai ominaisuuksia, minkä vuoksi sitä voi pitää parempana tai huonompana kuin jotain toista rotua.”

Tämä uskomus tuhoaa niiden elämän, jotka joutuvat kokemaan sen seuraukset. Rasismin kohteeksi joutuvat eivät ole koskaan täysin kotonaan tässä maailmassa eivätkä ikinä täysin vapaita. Parhaimmillaan he voivat toivoa olevansa näkymättömiä tai niin huomaamattomia, ettei heitä kohdalla pahasti.

Ironista kylläkin, rasististen tekojen tekijätkään eivät elä hyvää elämää, sillä he eivät koskaan ole oikeasti ihmisiä. Heidän sisällän elää epäilys, että heidän ansaitsemansa kunnioitus ei ole ansaittua, heidän etuoikeutensa eivät kata eristäytymisestä aiheutuvaa harmia ja sitä pelkoa, että historian kulku kääntyy jonain päivänä heitä vastaan.

Jos rasismi on selvästi pahaa, miksi sitä harjoitetaan?

Kuka hyötyy rasismista

Rasismia elää keskuudessamme siksi, että olemme kaikki potentiaalisia rasisteja ellei meille opeteta miten elää ja toimia paremmin niiden kanssa,  jotka näyttävät erilaisilta kuin oma ryhmämme. Rasismista hyötyy se , joka pystyy tallomaan muita –  ehkä kerran, ehkä koko elämänsä ajan. Valitettavasti se on helppo keino saada oma elämä tuntumaan paremmalta, mutta vain hyvin vähän aikaa, ennen kuin itse joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Peruskoulun opettajani kertoi tarinan siitä, miksi eräs koira piti ”nukuttaa”. Siinä perheessä isä oli julma äidille, äiti riiteli usein tyttärensä kanssa ja tytär kiusasi aina pikkuveljeä. Pikkuveli ei kestänyt sitä, että oli viimeinen kohde,  ja alkoi potkia koiraa. Koira alkoi purra kaikkia, jotka tulivat lähelle.

Tätä kutsutaan rankismiksi,  arvoasteikon vaalimiseksi:  ihmistä kohdellaan sen mukaan, mikä on hänen asemansa jossain hierarkiassa. Hierarkian määrävät tietenkin ne, jotka ovat huipulla tai toivovat pääsevänsä lähelle sitä. Se ulottuu alas asti,  jokainen kiipeää jonkun päälle ja talloo jonkun  jalkoihinsa.  Kukaan ei halua jäädä alas, koska koko kuorman kantaminen  on uskomattoman raskasta ja epäkiitollista.

Joskus voi onnistua nousemaan pohjalta nopeasti ylös.  Se tapahtuu uhriutumalla. Jos onnistuu esittämään uhria, joku ylempänä oleva voi tuntea syyllisyyttä ja alkaa kohdella tätä vähän paremmin, mutta ei koskaan vertaisenaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että uhriutuminen toimii vain,  jos ei ole sen yhteisön  kaikkein uhriutuneinen henkilö.

Isot kysymykset ovat:

  • Voimmeko päästä tästä surkeudesta  eroon ennen kuin maapallon voimavarat  ehtyvät?
  • Voimmeko  elää paremmin sekä teoriassa – eettisessä ja poliittisessa mielessä  – että käytännössä?

Onneksi voimme, mutta tietä voi olla vaikea löytää, sillä polkuja on yhtä paljon kuin meitä ihmisiäkin.

Miten me olemme samanlaisia, miten erilaisia?

Tieteen historiassa on aina ollut niitä, joiden mukaan kaikki inhmilliset olennot ovat samasta alkulähteestä. Yksi näin ajatelleista oli Robert Boyle, joka eli 1627-1691. Ja aina on ollut niitä, joiden mielestä ihmiset ovat niin erilaisia, että he kuuluvat eri lajeihin.  Se laji, johon he kuuluvat, on alkujaankin ylempää lajia.

Näitä ovat ns. rotuopin kannattajat.  Viime vuosien genomitutkimus on todistanut jälkimmäisen näkemyksen vääräksi: biologisen rodun käsitettä  ei voi todistaa tieteellisesti oikeaksi. Rotu on sosiaalinen rakennelma moderneissa yhteisöissä,  samoin on ihmisten eroavuuksien todistaminen biologisesti perustelluiksi, ja heidän jakamisensa ylempiin ja alempiin näiden erojen perusteella.

Solutasolla olemme kaikki samanlaisia, mutta se ei estä joitain ihmisryhmiä asettamasta itseään toisten yläpuolelle ulkoisten eroavuuksien perusteella.

Vuonna 1978 Yhdistyneiden kansankuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO totesi ”Kaikilla maailman ihmisillä on tasavertaiset mahdollisuudet saavuttaa älyllisen, teknisen, sosiaalisen, taloudellisen, kulttuurisen ja poliittisen kehityksen korkein taso.” Meidän eromme johtuvat sen paikan maantieteestä, historiasta ja taloudesta, missä olemme syntyneet,  ja niistä kulttuureista ja yhteisöistä, joihin kuulumme. Nämä erot eivät ole pysyviä. Niissä on loputtoman moninaisia yhdistelmiä ja ne myötävaikuttavat niihin muutoksiin, jotka tekevät maailmasta äärettömien mahdollisuuksien paikan. Me olemme samanlaisia, koska olemme homo sapiens – ajattelevia olentoja. Kunpa osaisimme elää tuon nimityksen arvon mukaisesti.

Mitä voimme tehdä rasismin lopettamiseksi?

Huono uutinen on se, ettei maailmassa ole tällä hetkellä yhtäkään täysin ei-rasistista yhteisöä. Hyvä uutinen on se, että monet yksilöt ja ryhmät ovat tehneet onnistuneita aloitteita poistaakseen rasismin itsestään ja muistakin.  Tässä on muutamia esimerkkejä:

Rasimin uhrina:

  • Kieltäydy hyväksymästä rasistin arviota omasta arvostasi. Olette molemmat inhimillisiä olentoja ja eroavuutenne ovat enimmäkseen ulkoisia ja satunnaisia; ei ole vielä syntynyt sellaista vauvaa, joka olisi voinut valita, mihin paikkaan syntyy,  ja mihin rotuun.
  • ”Kouluta” rasistia, jos voit, jos et, väisty niin kauan kuin olet hengissä. Tässä on linkki yhteen vanhimmista ja tehokkaimmista kirjeistä, jonka entinen orja kirjoitti entiselle omistajalleen Yhdysvalloissa. Hän ilmoittaa, mitä hänen omistajansa pitäisi maksaa siitä työstä mitä hän on tehnyt.
  • Puhu muiden kanssa, se auttaa heitä huomaamaan, että olet persoona etkä stereotyyppi. Se auttaa voittamaan sen, että sinut eristetään muista.

Rasismia vastaan liittoutumalla:

  • Ota mallia australialaisesta rasisminvastaisesta ohjelmasta, sen nimessä ”Se loppuu minuun” on sanottu kaikki. Mieti miten kuuluminen etuoikeutettuun rotuun ja kansaan antaa sinulle etuisuuksia,  joita ei ole monilla muilla, jotka asuvat samassa paikassa kuin sinä.
  • Kuuntele, kuuntele,kuuntele. On helppo puhua, mutta säästä puheet siihen, kun sillä on merkitystä. Siis  silloin, kun toiset ovat aktiivisesti rasistisia. Ole se, joka sanoo ”jätä hänet rauhaan”, ”anna hänelle mahdollisuus”, ”hei, ollaanpas reiluja”, tai sano ”hei, olen naapurisi” viereisen asunnon tai talon turvapaikanhakijalle.
  • ÄLÄ ole se, joka sanoo ”En ole rasisti, sillä minulla on musta/aasialainen/muslimi/alkuperäisväestöön kuuluva tms.  ystävä”.
  • Älä tue sellaisia yrityksiä, jotka ovat rasistisia, esim. kieltäytyvät palvelemasta tietynlaisia ihmisiä tai maksavat joillekin liian vähän palkkaa.
  •  Älä tue poliitikkoja, jotka ovat rasisteja –samasta syystä kuin edellä: he myyvät myrkkyä.
  • Kun olet selvinnyt alkuvaikeuksista, liity rasisminvastaisiin ryhmiin, mutta älä luule että se vapauttaa sinut oikeasta tekemisestä oikeiden ihmisten ja itsesi kanssa.

Millainen olisi ei-rasistinen yhteisö?

Miksi meidän pitäisi tehdä kaikki tuo vaikea työ poistaaksemme rasismin yhteisöstämme? Siksi että se tekee meidän hyvin,  hyvin lyhyestä elämästämme tällä maapallolla paljon parempaa. Se ei ratkaise nälkäongelmaa, mutta se vähentää toisten ahneudesta johtuvaa nälkää. Se ei poista sotia, mutta se auttaa epäilemään, kun sotia perustellaan typerillä syillä, kuten vetoamalla myyttiseen menneisyyteen, jota oikeasti ei ole ollutkaan, tai kun presidentit ja pääministerit laukovat ulkomaalaisvastaisuuksia, kun heillä ei ole mitään parempaa tarjottavaa kansalaisille.

Ei-rasistinen yhteisö ei merkitse että kaikki alkaisivat hetkessä pitää toisistaan. Se on epärealistinen toive. Mutta jos emme pidä toisistamme, sille on pätevä syy. On paljon helpompi vihastua, jos toinen on tehnyt jotain väärin, vaikka ampunut toisen ihmisen tai huutanut herjoja ja säädyttömyyksiä tai mulkoillut vihaisesti, kuin siksi, että toiset ovat erinäköisiä  tai puhuvat eri tavalla kuin sinä.

En halua vähätellä rasismia. Se tuhoaa ihmishenkiä, korruptoi mieltä, jakaa maita ja jopa perheitä. Yksi konsertti  eikä  valtion politiikkakaan pysty sitä lopettamaan.

Yhteisön paine, ns. ”kulttuurisodat” Yhdysvaltojen hengessä, eivät  pysäytä sitä. Sen voi oikeasti lopettaa vain jokainen omalla tavallaan – esim. kun Rosa Parks kieltäytyi siirtymästä ei-valkoisille varatuille paikoille bussissa, kun valkoinen poika halusi tulla Mustaksi Pantteriksi, kun suomalainen isoäiti leikkii kiinalaisen naapurinsa lapsen kanssa, koska hänen oma lapsenlapsensa asuu muualla Suomessa.

Upeinta ei-rasistisessa yhteisössä on se, että voit olla vihainen toiselle, jos siihen on syytä, mutta voit rakastaa lähimmäistäsi oikeasta syystä: näet hänet sellaisena kuin hän oikeasti on.

-Celeste Lacuna-Richman-

SE LOPPUU TÄHÄN – pysäytetään rasismi heti alkuunsa
Please, Share!
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on VK